*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73598 ***
RAHANHIMO
Näytelmä kolmessa näytöksessä
Käännös ruotsalaisesta "Lifvets strid, eller Det bästa kapitalet"
Mukaellut
GOTTHARD CORANDER
Viipurissa,
Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura,
1876.
HENGET:
Rouva Haakuna, aatelis-säätyä.
Luutnantti Emilo, hänen poikansa.
Ahokas, lääkintö-tohtori.
Pori, muurari-mestari.
Anna, hänen tyttärensä.
Ihaksinen, muurarin sälli.
Juhana, Haakunan renki.
Häävieraita. Palvelijoita.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
(Huone, jossa on ovi sekä peräseinällä että vasemmalla puolella.
Huoneessa löytyy muutamia kehnoja tuolia, pöytä, ja uunin reunalla
vesi-ruukku.)
ENSIMÄINEN KOHTAUS,
Anna. Ihaksinen.
(Anna istuu pöydän ääressä ja ompelee. Kello lyöpi seitsemän.
Ihaksinen tulee sisään peräovelta, sanomalehti kädessä.)
IHAKSINEN. Hyvää huomenta, mamseli, onko mestari kotona?
ANNA. Ei ole. — Missä isäni mahtanee viipyä niin kauan; eilen illalla
läksi hän kotoa pois eikä vielä ole tullut takaisin. Koko aamun olen
häntä odottanut, ja kello jo löi seitsemän.
IHAKSINEN. Eilen illalla näin minä hänen kävelevän iloisien toveriensa
seurassa; varmaankin läksivät he johonkuhun ravintolaan, ja viettivät
siellä yön. Kyllähän isänne kohta tulee; hän on nyt ruvennut etsimään
iloista seuraa ravintolissa, mieltä lohduttaaksensa, koska hänellä on
ollut paljon vastoinkäymistä.
ANNA. Voi riemua! onko se oikein tehty, että jättää rahat kapakkaan,
kun ei meillä ole yhtäkään tikkua, millä huonetta lämmittäisimme.
IHAKSINEN. Ah, Jumalani! eikö teillä ole yhtäkään tikkua? — — — ja
minä hönttö panin vielä viimeisen rahan tähän sanomalehteen, — — —
jospa kuitenkin tietäisin jonkun, joka ostaisi sen minulta vaikka
puolesta hinnastakin!
ANNA..Minä sain eilen muutaman markan lopetetusta työstäni, ja isäni
lupasi niillä ostaa sekä puita että ruokaa; vaan nyt ovat ne varmaan
hävinneet yöllä.
IHAKSINEN. Oh, sitä en luule, sillä Lassi Rysäsen vuoro oli eilen
tarjota, eikä hänellä ole rahoista puutetta, sillä miehellä! — — —
mutta kuulkaapas, minä juoksen naapurien luo pyytämään muutaman
halon.
ANNA. Kerjäämään siis?
IHAKSINEN. Niin, mitä häpeää siitä on? Kun itsellä ei ole, niin
täytyyhän toisien auttaa, se on tietty.
ANNA. Mutta voipihan Ihaksinen tehdä työtä, kunhan vaan tahtoisi.
IHAKSINEN. Kyllä kaiketi, mutta minkätähden minä sitä tekisin,
sanokaat! niin monta löytyy, jotka eivät mitään tee. Kaikki nämät
rikkaat ja ylpeät vallat, jotka käyvät silkissä ja sametissa, ja jotka
ovat olevinaan niin oppineita ja sivistyneitä, minä kummeksin mitä
hyötyä he tekevät, minä?
ANNA. Ei se mikään estelys meille ole työtä tekemästä.
IHAKSINEN. Ja nuo nuoret herrat sitten, jotka viitenä yönä kukaties
pelissä hävittävät niin paljon kuin köyhälle miehelle olisi ollut
kylläksi koko vuodeksi, minä juuri kummeksin minkälaiset heidän
velkansa lienevät; he nostavat nenänsä pystyyn ja tahtovat tuskin
silmäillä rehellistä työn-tekijää, mutta jos tapaavat jonkun kauniin
neidon, niin kas sitte kun he häärivät ja puuhaavat. — — — Oh! minä olen
kyllä nähnyt tuommoisen kuleksivan täälläkin ympäri, mutta kunhan vaan
saan hänet käsihini, niin — — —
ANNA. Mitä Ihaksinen sanoo?
IHAKSINEN. Oh, "en sanonut mitään, sanoi hän, joka ei koskaan ollut
vaiti".
TOINEN KOHTAUS.
Pori (tuleva perä-ovelta). Anna. Ihaksinen.
PORI. Kah, hyvää huomenta, Ihaksinen; mitenkäs jaksatte (heittää
itsensä tuolille, lakki päässä).
IHAKSINEN. Kyllä minä voin hyvin; mutta kuinka Pori jaksaa, te
näytätte hyvin väsyneeltä?
ANNA (menee Porin luo). Minulla on ollut niin paljon huolta teistä,
isäni.
PORI. Mitä lorua se on! niin kauan kun minulla on nämä, (näyttää
nyrkkiänsä,) niin en kehoita ketään tulemaan minua aivan likelle
(viskaa lakkinsa pitkin lattiaa). Tuo minulle vettä! kieleni on
tarttunut kitaan kiinni.
(Anna menee uunille ja ottaa ruukun.)
IHAKSINEN. Onko Pori lukenut eilistä sanomalehteä, siinä on paljon
lukemista, sanon minä.
PORI. Niin, kyllä ne kirjoittavat paljon, nuo herrat, vaan jos koskisi
kenen nahkaa, niin kyllä me aina saamme kärsiä. (Annalle.) No, mitä
odotat?
ANNA. Minä siihen en mitään taida, isäni, mutta vesi on kylmentynyt
jääksi täällä sisässä tän' yönä.
PORI (katkerasti). Ha, ha, ha, — — — oikein, vesi on näets' aivan
hyvää köyhälle työmiehelle.
ANNA. Minä juoksen hakemaan.
PORI. Ei ole tarvis (ottaa putelin taskustansa ja juopi). Tämä ei
kylmenny jääksi, ei ollenkaan.
ANNA. Palo-viinaa!
PORI. No katsoppas! — — — täytyisikö minun muka pyytää sinulta lupaa?
(panee putelin pöydälle, ottaa leivän ja palasen juustoa, jotka hän
myös panee pöydälle). Kas tuossa, me saamme paikalla vieraita,
tänäpäivänä Pori tarjoaa.
ANNA. Onko tuossa kaikki, isäni, ja muut rahat?
PORI (vihaisesti). Muut rahat! — — — Sinä luulet että neljä markkaa on
koko maailma: ne ovat menneet aina viimeiseen penniin asti.
ANNA. Ah, Jumalani!
PORI (näkee hänen ompeluksensa). Mitä tämä on? vielä enemmän työtä,
minä en kärsi sinun työtä tekevän, sen olen jo sanonut! (repii
ompeluksen halki). Kas niin; nytpä en tarvitse kuunnella puhuttavan
sinun rahoistasi muutamaksi päiväksi.
ANNA. Isäni, isäni, mitä te'ette! Tuo ei ollut minun omaisuuteni, minä
lupasin sen valmiiksi täksi päiväksi.
IHAKSINEN. Oli pahasti tehty, Pori; mamselihan nyt saapi kärsiä
vahingon.
PORI. Siitä minä en huoli.
ANNA (tuskassa). Tohtori Ahokas antoi minulle tämän työn;—————-Voi,
Jumalan tähden, mitä minä teen!
IHAKSINEN (silmäilee palaisia). Eikö näitä millään tavalla voisi
liittää yhteen?
PORI. Ahokasko! no se minua juuri ilahuttaa; — — — hänellä on kyllä
varaa maksaa.
IHAKSINEN. Elkää moittiko tohtoria, Pori! muistakaa että hän pelasti
mamseli Annan hengen: eikö Pori muista, kuinka hän hoiteli mamselia
ja valvoi päivät, yöt; oikein kyyneleet tulevat silmihini, kun sitä
muistelen.
PORI. Niin, entiset ajat ovat olleet ja menneet; mutta nyt on hän
tullut rikkaaksi, ja sentähden minä häntä en suvaitse.
ANNA. Onko hän tullut rikkaaksi?
IHAKSINEN. Hän on sitten varmaankin parantanut kaikki ihmiset
lasaretissa.
PORI. Siitä haastoivat tän' aamuna kapakassa; hän on saanut suuren
perinnön Hollandista jonkun ahnaan tahi tuommoisen kuoltua, joka
raatajien hiestä ja vaivasta, leskien ja orpojen kyyneleistä on
kerännyt rikkautensa.
ANNA. Ahokkaan käsissä rahat kyllä vaikuttavat hyvää.
PORI. Sitä sinä et ymmärrä! ei kukaan rikas ole koskaan tehnyt muuta
kuin pahaa.
IHAKSINEN. Niin, koska Pori ja muut toverit sitä sanovat, niin
mahtaahan tuo olla totta, vaikk'ei mikään rikas minulle vielä pahaa ole
tehnyt.
ANNA. Ah, isäni, ei teillä sellaisia ajatuksia ollut, kun äitini oli
elossa, ja kuitenkin olimme yhtä köyhät silloin kuin nytkin.
PORI. Niin, silloin oli seikka toinen, hän houkutteli minua käymään
kirkossa ja uskomaan meidän Herraa ja muuta semmoista; vaan nyt tiedän,
että tuo on pelkkää naisenhaastia kaikki tyyni, nyt en usko mitään, ja
se minusta paras onkin.
IHAKSINEN. Ei, kuulkaapas Pori, nyt taisitte mättää liikoja.
ANNA. Jumalan tähden, isäni!
PORI. Ha, ha, ha; ja sitäkö te sanotte! Kuusi vuotta takaperin olin
minä voimakas mies, minulla oli monta sälliä ja sain hyvät tulot
muurari-työstäni — — ja tänäpäivänä minulla ei ole mitään. Kaikki,
kaikki, työkaluihin saakka on hävinnyt. Mikäpä syy siihen lienee?
Niin; oli rakennusmestari, reima herra, joka antoi minulle suuren työn
urakalle kontrahdin mukaan, mutta kun työ oli valmis ja palkka piti
suoritettaman, niin karkasi tuo reima, korkeasti kunnioitettava herra,
ja minun — köyhän työmiehen piti jättää talot, kartanot, ja pantiin
arestiin siitä syystä ett'en voinut maksaa rahoja, jotka minä tätä
työtä varten lainasin. Olihan tuo oikein, tahi miten?
ANNA. Mutta isäni — — —
PORI. Minä pääsin vihdoin arestista — — — minun entiset ystäväni
ylenkatsoivat minua, ja minun täytyi muuttaa nimeä sekä majaa,
päästäkseni pakoon heidän pilkasta. Sitten kuoli vaimoni,
hautajaisissa taitoin jalkani, ja sain maata lasaretissa puolen vuotta.
Siihen aikaan mietin minä paljon sinne ja tänne maailman menosta ja
tulin tuntemaan, kuinka väärin on, että meidän köyhien ihmisten täytyy
raataa elättäjiksemme noita joutavia, jotka ajavat vaunuissa ja elävät
niin kuin joka päivä olisi viimeinen. Ihaksinen! — sanoin minä sinulle
- me emme tarvitse raataa ja olla orjuudessa enemmän kuin he — — — Ha,
ha, ha! meillä on jo monta ystävää, jotka miettivät samalla tavoin,
ja kun kerran tulee siksi, ett'ei kukaan köyhä mies tahdo työtä tehdä,
niin saamme kyllä nähdä, eiköhän nuo rikkaat ja ylpeät vallat joudu
pahaan pulaan!
IHAKSINEN. Kyllä, minä olenkin sanani pitänyt, enkä olekaan työkaluja
käsihini ottanut useammin kuin mitä juur' on ollut välttämätöntä, etten
nälkään nääntyisi; vaikk'en muuten huomaa että työ minua pilaa.
PORI. Hiljaa! Sitä sinä et ymmärrä. Pidä sinä sinun lupauksesi, niin
minä pidän minun; minä annan sinulle tyttäreni, kun saamme jotakin,
mutta ymmärrettävästi ilman työtä.
IHAKSINEN. Kiitoksia siitä, Pori-ukko! kunniaa ja kiitosta — — —
mutta nyt lähden ulos hankkimaan muutaman halon, sillit täällä on
niin kylmä, että nenänsä voipi palennuttaa.
PORI. Hae puita miten vaan voit, minä käyn lepäämään hetkeksi (menee
vasemmasta ovesta ulos).
IHAKSINEN (Annalle). Heittäkää jo surut sillensä, mamseli Anna, sillä
puolen tunnin perästä on meillä suuri rätisevä kokko, sen minä lupaan
(juoksee ulos peräovelta).
KOLMAS KOHTAUS.
Anna (yksinään, katsoen isänsä jälkeen).
ANNA. Ei yhtäkään rakkauden sanaa, ei yhtäkään hellää silmäystä;
hänen sydämensä on tykkänään kuivanut. Kuinka kauhea, kuinka iloton
elämäni on! Ah, minun toivoni on lähteä pimeään, kylmään manalaan
äitini luokse. Isäni minua ei ikävöi eikä kukaan muu, sillä ei ketään
maailmassa löydy, joka minua rakastaa ja ymmärtää.
NELJÄS KOHTAUS.
Ahokas (perä-ovelta). Anna.
AHOKAS. Anna!
ANNA (ihastuu äkki-luulemattomasti). Tohtori Ahokas!
AHOKAS. Suokaa anteeksi, että tulen niin varhain mutta en malttanut
kauemmin olla katsomatta kuinka jaksoitte.
ANNA. Miten hyvä olette.
AHOKAS. Mutta olette niin vaalea, te olette itkeneet? onko isänne taas
ollut kova teitä vastaan?
ANNA. Ei, ei; äitini muisto saattoi silmiini nämät pisarat, mutta
nyt olen jälleen iloinen teidän tähtenne.
AHOKAS. Minunko tähteni?
ANNA. Niin, isäni äsken haastoi, että olette tulleet rikkaaksi ja
onnelliseksi, eikä kukaan sitä paremmin ansaitse kuin te.
AHOKAS. Anna!
ANNA. Hän on niin hyvä, niin kohtelias, niin jalomielinen, ajattelin
minä; hän tekee paljon, paljon hyvää näillä rahoilla; hän valistaa
virheelliset, asettaa kaatuneet voimallansa, helpottaa hädänalaisia
ja auttaa onnettomia, ja jossa muuta ei voi tehdä, siinä hän haastaa
ne lohduttavaiset sanat, jotka hän kerran puhui minulle, nämät sanat,
jotka yhä kaikuvat korvissani.
AHOKAS (ottaa hänen kätensä). Ja kun toivoitte niin paljon minulle ja
muille, eikö teillä ollut mitään toivotusta itsellenne?
ANNA (heiluttaa päätänsä). Ei.
AHOKAS. Eikö teillä ole ollut mitään toivoa tässä elämässä? ettekö ole
koskaan ajatelleet toista kotia, toisia ihmisiä teidän ympärillänne,
kuin mitä tässä on?
ANNA. Niin, kyllä on totta, näin kerran unta, — vaan uni on hävinnyt
— minä uneksin että olin kodissa, niin heleässä, niin kauniissa. — — —
Siellä ei ollut mitään hätää, eikö surua, siellä oli niin lämmin ja
iloisa olla, minusta oli kuin olisin herännyt uuteen elämään.
AHOKAS. Ja ettekö usko että se uni voisi käydä toteen?
ANNA. Kyllä, vaan ei täällä, ettekös ymmärrä, oli Jumalan taivasta,
jota näin.
AHOKAS. Mutta taivas voipi astua alas maahan, Anna.
ANNA. Milla tavoin?
AHOKAS. Lemmessä.
ANNA. Minä en ymmärrä teitä?
AHOKAS. Lempi on puhallus Jumalan hengestä ja sisältää maan sekä
taivaan, elämän ja autuuden; aurinko loistaa kirkkaammin, kukat
hajahtavat suloisemmin sille, joka lempii. Missä kaksi sydäntä yhdistyy
tähän tuntoon, Anna, siinä häviää kaikki muu heidän silmistänsä;
puristaen käsivartensa toisiensa ympäri matkustavat he voittaen läpi
elämän ja kuoleman ja lankeevat yhdessä ylimmän Jumalan istuimen eteen,
antamaan hänelle takaisin tämän lemmen, tutkittuna maailman kiistassa
ja taistelussa, mutta yhtä puhtaana, yhtä kalliina kuin silloin,
jolloin hän pani sen heidän sydämihinsä.
ANNA (viepi kätensä otsaan). Oi taivaan Jumala, mitä minä tunnen!
AHOKAS (innokkaasti). Anna, lemmitty, armahin Anna!
VIIDES KOHTAUS.
Ihaksinen (perältä, kantaa puita sylissänsä). Anna. Ahokas.
IHAKSINEN. Halloh, hyvät ystävät, nyt olen täällä taas. (Viskaa
puut uuniin). Minä sain kuusi halkoa vanhasta lakistani ja yhden
rehellisellä naamallani.
AHOKAS. Teillä ei ole ollut puita huonetta lämmittääksenne.
IHAKSINEN. Sillä kannalla taisi asia olla (panee puut uunissa
palamaan).
AHOKAS. Ja te ette ole sanaakaan minulle siitä sanoneet, Anna!
ANNA. Te olette jo lopen monta hyvää työtä tehneet meille.
AHOKAS. Tyttö raukka, poloinen! (itsekseen). Tämä kurjuus on
lopetettava.
IHAKSINEN (astuu esiin teaterille). Morjens, herra tohtori, morjens
(tarjoo kätensä). Saanko likistää kopraanne, vaikkei olentoni juuri ole
niin siveä, kuin pitäisi olla.
AHOKAS (häilyttää hänen kättänsä). No, kuinka maailma elää teidän
kanssanne, Ihaksinen?
IHAKSINEN. Kyllähän tässä eletään, ja kunhan aikaa kuluu, niin saamme
vielä pienet huvitukset tän'aamuna.
AHOKAS. Eikö Pori ole kotona?
ANNA. Tässä isäni tulee.
KUUDES KOHTAUS.
Pori (vasemmalta puolelta). Annaa. Ahokas. Ihaksinen.
PORI. Kah — — — herra tohtori — — — oh, mikä kunnia kohtaa minun
alhaista suojaani! Etkö ylpeile sinä vanha, mädännyt mökki, kun
suojelet niin rikasta, jaloa vierasta!
AHOKAS. Minä tulin tänne tervehtimään minun entistä potilastani, ja
teitä myös, rakas Pori (tarjoo hänelle kättänsä).
PORI (kumartaa syvästi ottamatta Ahokkaan kättä). Herra tohtori on
hyvin armollinen; suokaa anteeksi ett'ei meillä ole mitään tarjoamista,
mutta viimeinen vesi-pisara on viime yönä jäätynyt uunin reunalla.
AHOKAS (syrjään). Miten hänen sanansa minua vaivaavat.
PORI. Meillä köyhillä ihmisillä ei ole mitään portinvahtia, niinkuin
korkea-sukuisilla, jotka voivat sanoa ett'emme ota vastaan; meidän
täytyy tyytyä kaikkiin, eikä meillä ole palvelijoita, jotka
tyrkkäisivät vieraita, joita ei suvaita, ovesta takaisin.
IHAKSINEN (sysää Poria). Ei, heretkää jo, Pori!
ANNA (hiljaa Ahokkaalle). Suokaa hänelle anteeksi, herra tohtori, hän
ei tiedä mitä sanoo.
AHOKAS (Annalle). Olkaa huoletta. (Ääneensä). Te olette tänäpäivänä
hyvin kiukkuinen, rakas Pori, ja kuitenkin tulin minä teille antamaan
esityksen, johon luulin teidän suostuvan.
PORI. Voipi kyllä olla mahdollista.
AHOKAS. Te kerran juttelitte minulle, että te muurari-mestarina saitte
hyvät tulot, mutta onneton sattumus ryösti teiltä kaikki; minä tahdon
auttaa teitä, että voitte ruveta uudestaan entiseen työhönne.
PORI (himolla). Tohtori tahtoo sitte varmaan antaa minulle rahaa?...
paljon rahaa!
AHOKAS. Ei, mutta minä hankin teille työ-kaluja ja aineita ja menen
takaukseen työstä.
PORI (irvistäen). Ja itse voitatte 25 tahi 50 prosenttia siitä, eikö
niin?
AHOKAS (närkästyksessä). Pori!
ANNA (rukoillen). Herra tohtori!
PORI. Ha, ha, ha; minä kyllä tunnen nuo laupiaat, armolliset esitykset,
minä.
AHOKAS. Te hairahdutte, Pori; Jumala, joka tutkii sydämet, tietää
että minun esitykseni on vaan teitä auttaakseni. Älkää hylätkö sitä!
miettikää asiaa edes! ette te voi elää tällä tavoin, koetelkaa tehdä
työtä, jos ei itsenne, niin toki tyttärenne vuoksi; ei teillä voi olla
sydäntä nähdä hänen kuolevan nälkään ja kurjuuteen!
IHAKSINEN. Suostukaa, Pori!
ANNA (rukoillen). Isäni!
PORI (vihassa). Ei, me köyhät olemme vapaat työmiehet, emme ole
rikkaiden orjia, muistakaa se! (vetää tuolin pöydälle ja istuiksen.
Kaataa putelista.)
AHOKAS (liikutettuna Annalle). Olkaa hyvä ja antakaa minulle
papin-kirjanne, minä ha'en teille hyvän paikan jossakussa talossa,
jossa saatte olla rouvan apulaisena; te ette voi täällä enempää olla.
ANNA. Kiitoksia paljon hyvyydestänne (menee toisesta kammarista
papin-kirjaa hakemaan).
AHOKAS. Ah, tätä kurjuutta!
PORI (ryypäten). Missä hitolla toverini niin kauan viipyvät, johan
heidän olisi pitänyt ehtisi tänne.
IHAKSINEN. Kylläpähän tulevat, etenkin kun viina pöydällä heitä odottaa.
ANNA (tuleva toisesta kammarista, antaa kirjeen Ahokkaalle). Mielelläni
minä käyn työhön; täällä kotona sitä ei enää minullekaan sallita.
AHOKAS (silmäillen paperia itsekseen). Laupias Jumala, mitä näen!...
IHAKSINEN. Mikä tohtorilla on?
PORI (itsekseen pöydän ääressä). No, kaikkia mokomia, tuo siveä ja
potra herra on saanut suuren perinnön, hyvin paljon rahaa, elää kuin
ruhtinas eikä tee mitään, ja sitte hän vielä tulee tänne, pitää minulle
pitkät puheet ja tahtoo pakoittaa minut työhön; onko se rehellisesti
tehty? Vieläpä kukaties panee tyttäreni piiaksi johonkuhun taloon.
Mutta minä sanon pass, sitäpä sanonkin.
AHOKAS (joka kovasti liikutettuna on astunut edes takaisin). Pori,
Pori! — minun täytyy välttämättömästä puhua kerallanne.
PORI. Antakaa minun olla, sanon minä! minä teistä en huoli.
AHOKAS (kovasti liikutettuna). Ruskonen!
PORI (säikähtyy). Minun nimeni? Ah, luulitte sitä nimittäessä minua
hyvinkin masentavanne, vaan siinä petytte, se oli kunniallisen
työmiehen nimi, enkä minä häpeä, että sitä olen kantanut.
AHOKAS. Malttakaa mieltänne ja sanokaa minulle! — onko teillä ollut
ketään sukulaista Hollannissa samalla nimellä?
IHAKSINEN. Kyllä, kaiketi! — Janne-setä, tiedänhän, hän joka rakensi
laivoja.
PORI. Mitäpä se teitä liikuttaa?
AHOKAS. Mutta jos tämä sukulainen nyt olisi kuollut ja olisi jättänyt
perinnön.
PORI. Mitä, mitä sanotte?
AHOKAS (antaa hänelle kirjeen). Kas tässä, lukekaa. (Pori lukee.) —
Ulkomailla ollessani, viivyin minä jonkun ajan Amsterdamin kaupungissa.
Siellä asuin vanhan laiva-mestarin tykönä; hän oli suomalainen ja
hänen nimensä oli Ruskonen. Kerran sairastui hän sangen kovasti ja
ainoastaan suurimmalla vaivalla sain hänen henkensä pelastetuksi. Vanha
ukko rakastui minuun ja sääti omaisuutensa lankeevan minulle hänen
kuoltuaan, ellei hänen ainoa sukulaisensa, Suomessa asuva, kolmen
kuukauden ajalla ilmoittaisi itseään. Huomenna on jo kolme kuukautta
siitä kuin ukko kuoli, eikä tähän saakka vielä ole löydetty ketään
sillä nimellä Suomessa. Mutta mamseli Annan papinkirjasta näen, että
teidän nimenne on Ruskonen.
PORI (kuume-tautimaisella innolla). Mutta tässä seisoo, että rahat
ovat tänne laitetut testamentin kanssa, missä ne ovat?
AHOKAS. Hyvässä tallessa.
PORI. Ah, te tahdotte minulta salata laillisen omaisuuteni.
AHOKAS (ylevällä mielellä). Ei; niin pian kun te tuomio-istuimen edessä
olette vahvistaneet olevanne hänen laillinen perillisensä, niin saatte
nostaa rahat.
ANNA. Ah, Jumalani!
PORI (palavilla silmillä). Minä siis olen rikas! — rikas! ha, ha, ha!
IHAKSINEN (pyörähtäikse ilossa). Voi poloinen päiviäni, sitä iki-iloa
kun nyt saamme nauttia!
(Esirippu lankee.)
TOINEN NÄYTÖS.
(Kohtalainen huone rouva Haakunalla, kauniilla huonekaluilla. Ovi
perällä. Oikealla puolella myös ovi. Vasemmalla kaappi. Tuolia ja pöytä
kirjoitus-aineilla.)
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
ROUVA HAAKUNA. O! taivas, meidän suuri rikkautemme on loppunut,
kauppahuone, jossa viimiset rahamme olivat, on kumounut. Sentähden olen
minä talohoni ottanut tuon rikastuneen muurarin. Hänen tyttärensä on
ainoa, joka meitä voipi auttaa, sillä tavoin että poikani Emilo naipi
hänet ja saapi hänen rahansa. — Pori on vasta tänäpäivänä nostanut
rahat; muutamista sanoista, jotka hän kotiin tullessa lausui ymmärsin,
että hänen rikkautensa on armottoman suuri. — Tohtori, jota tuo tyttö
hönttö lempii, on nyt virka-matkoillansa. Minä sanoin tytölle että hän
läksi kosioimaan, tämä väärä sanoma tunkeikse ikäänkuin hieno myrkky
hänen sydämeensä ja lopettaa kaikki hänen voimansa; hänen tuntonsa
lannistuu, hän muuttuu tahdottomaksi koneeksi käsissäni; ja kun kerkeää
siksi, että Anna on naitu Emilon kanssa, niin laitamme asian sille
kannalle että ukko Pori selitetään kykenemätttömäksi omaisuuttansa
hoitamaan ja Emilo pannaan hänen esi-mieheksensä. Tuo Pori on raaka
ja sivistymätön mies, hän ei aavista mitään. Ah tuossa hän tuleekin!
Olkoon rauhassa (lähtee ulos).
TOINEN KOHTAUS.
Pori (oikealta kädeltä). (Sittemmin) Ihaksinen.
PORI (yksinään). Joku tuuma sinulla on, viekas, hirmuttava nainen,
vaikk'en nyt mahda tietää sitä. Kukaties' rikkautesi on loppunut ja
sinä luulet tarvitsevasi minun, mutta siinä petyt... ah! mikä häpeä
lienee ollut ylpeälle rouvalle kerjätä köyhän työmiehen tytärtä
pojallensa! mikä alennus reimalle luutnantille potrille vieraillensa
esittää appensa, muurari-mestarin... ja tohtori sitten, joka rakastaa
tyttöä, tuo mies joka yhä on vaivannut minua hyvillä töillänsä ja
kunniallansa, mitenkä kurjaksi hän tulee, kun näkee Annan toisen
vaimona! Ah, mitä hittoa tuo on? (huutoja ja jyskäminen kuuluu oven
takana).
IHAKSINEN (perä-ovesta). Toverinne ovat täällä, Tahvo, Matti, Pekka, ja
kaikki muut, he laittoivat minua kysymään, saavatko tulla sisään.
PORI (hätäytyneenä). Mitä he tahtovat?
IHAKSINEN. Rahoja jakaa.
PORI. Mitä! mitä!
IHAKSINEN. Niin, lupasittehan entisessä talossanne rahojanne jakaa
jokahiselle yhtäverran, ettekö muista?
PORI. Kyllä, kyllä; mutta tänne en voi laskea heitä, sillä mitä rouva
sanoisi, eikä minulla ole rahat täällä, minä panin ne kauppakonttoriin.
Menkää ravintolaan, juokaa siellä, siksi kun tulen sinne asiata
selvittämään; minä maksan.
IHAKSINEN. Mutta elkää viipykää kauan.
PORI. Minä heti tulen.
IHAKSINEN. Hyvä, minä sanon sen toverillenne (menee ulos).
PORI (yksinään). Ryypätkää ja juokaa miten paljon vaan mieli
tekee, itsepä saatte maksaa (astuu ympäri huoneen, kovassa mielen
liikunnossa). Ah, teitä narria! minä jakaisin nämät rahat teidän
kanssanne, minä antaisin teille yhtä ainoaa penniäkään minun
omaisuudestani, ei, ennen saisitte ottaa henkeni! Mutta kuinka minä
pääsisin heistä?... Juuri sentähden muutin entisestä kehnosta
mmajastani, ett'eivät yhtäkään silmänräpäystä antaneet minun olla
rauhassa; minä en luullut heidän tulevan tännekin, mutta elämä tulee
samanlaiseksi täällä kuin sielläkin. He riippuvat minussa kiinni,
niinkuin muuriaiset käärmeessä eivätkä laske, ennenkun viiminen
veri-pisara on tyhjennetty... Pois siis täältä!... pois, jo
tänä yönä! vieraassa maassa ei kukaan minua tunne, vieraiden ihmisien
seassa minä tuhannesti suurennan rikkauteni, minä oikein käyn rahojani
kasvattamaan. — Ja potraa rouvaa sitten, joka luulee pitävänsä minut
kynsissänsä, mitenkä häntä petän! Kyllä hän luuli minun olevan hyvinkin
kiitollisen, kun tarjosi minulle kehnoimmat huoneet talossansa; hän ei
ymmärtänyt että vaan tilaisuus päästä entisistä tovereistani irti ja
säästäväisyys saattoivat minut tänne muuttamaan. Pitäköön vaan Annan,
hän onkin minulle vaan esteeksi, ja miero-tyttö onkin juuri sopiva
miniä ylpeälle rouvalle.
KOLMAS KOHTAUS.
Anna (perä-ovelta). Pori.
ANNA. Isäni!... Isäni!
PORI. Mikä sinun on?
ANNA. Rouva Haakuna sanoi äsken minulle, että tahdotte naittaa minut
hänen pojallensa?
PORI. No, mitenkäs?... Minä luulen hänen kelpaavan semmoiselle kuin
sinä!
ANNA. Mutta minä en voi lempiä häntä, minä vihaan sitä miestä, isäni!
PORI. Mitäpä minä siitä huolin (tahtoo mennä).
ANNA (kovasti liikutettuna, pitää häntä kiinni). Ei, te ette saa mennä!
teidän täytyy kuulla minua!... Te olette minun isäni, se on totta,
mutta te ette voi pakoittaa minua tähän naimiseen! teillä ei ole siihen
oikeutta!
PORI (vihaisesti). Ei ole oikeutta!... sanot sinä? (Tarttuu hänen
olkapäihinsä). Tahdotko sinä myös nousta minun tuumiani vastaan, sinä
raukka mato, jonka voisin jalallani polkea!... (tyrkkää hänet kovasti
pois). Koettelepas uhata minua jos voit (menee perä-ovesta).
NELJÄS KOHTAUS.
ANNA (yksinänsä). Ah, Jumalani! minä naisin hänet, ja Ahokas, mitä hän
ajattelisi minusta?... hän joka... voi Anna parka! sinä olet niin
oppimaton häntä suhteen, niin alhainen kaikissa, kuinka Ahokas voisi
lempiä sinua; ja minä itse?... voisinko minä?... (innolla). Niin, minä
lemmin häntä! minä sitä en oikein ymmärtänyt ennen, mutta nyt minä
tunnen uuden voiman minussa, en enempää voi jäädä onnettomaksi, sillä
lemmin — Ahokasta.
VIIDES KOHTAUS.
(Pimenee vähitellen.)
Ihaksinen (perältä). Sitten Rouva Haakuna. Anna.
IHAKSINEN. Suokaa anteeksi, että näin kapuan sisään, vaan minulla ei
ole ollut yhtään rauhaa sielussani ennenkuin sain nähdä mamselin.
ANNA (ojentaa hänelle kättänsä). Hyvä Ihaksinen.
IHAKSINEN. No, Jumalalle kiitos! mamseli ei ole yhtään tullut ylpeäksi,
vaikka on noussut näin korkealle! Huh, oikein oli kuin veitsillä
olisivat leikanneet sydäntäni, kun ajattelin että mamseli ehkä ei enää
tahtoisi katsoa köyhää työmiestä hänen ryysyissänsä.
ROUVA HAAKUNA (perä-ovessa. Hän seisahtuu kun huomaa haastavat). Anna!
ja sälli hänen kanssansa?
ANNA (rouvaa hoksaamatta). Ja sitä voitte luulla minusta, Ihaksinen!
Ah, ei, nämät soreat vaatteet vaivaavat minua, minä tahtoisin olla niin
köyhä kuin olin ennenkin.
IHAKSINEN. Jumalani! mitä kuulen!
ANNA. Isäni pyrkii tahtoani vastaan naittamaan minua luutnantti
Haakunan kanssa.
IHAKSINEN. Hänen kanssaanko?
ANNA. Turhaan olen rukoillut isääni, hän on järkähtämätön; minun onneni
ei ole hänestä mitään.
IHAKSINEN. Vai niin, onko hän sellainen; mutta odota vähäisen, minä
luen lain hänelle, niin että hiukset nousevat pystyyn hänen päässänsä.
ANNA. Ette te onnistu enemmän kuin minäkään, hänen vihansa vaan
musertaa meidät molemmat, Ei, ei! minun täytyy paeta täältä, jo
tän'iltana, sillä huomenna he pitävät minun kihlajaiseni; minun täytyy
mennä piiloon johonkuhun, niin syvään, ett'ei isäni minua löydä, ett'en
enempää voi kuulla hänen ääntänsä! Ihaksinen, te olette aina olleet
hyvä minua kohden, auttakaa minua! Elkää jättäkä minua!
ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Ah!
IHAKSINEN. Jättää teidät! Herra Jumala, minä saatan teitä maailman
päähän asti, jos siksi tulee!
ANNA. Mutta minulla ei ole mitään, jota voisin myydä, ei näitä
vaatteitakaan, sillä rouva Haakuna on minulle nämät hakenut.
IHAKSINEN. Oh, olkaa huoletta siitä, mamselini, sillä niinkauan kun
henki ruumiissani pysyy, ei teidän tarvitse kärsiä puutetta!
ANNA. Minä en voi koskaan teitä palkita, ja kuitenkin kutsuvat minua
rikkaaksi perilliseksi. Ah, Ihaksinen, nuo rahat ovat juuri syypäänä
kaikkeen pahaan; ne ovat vielä enemmin koventaneet isäni sydäntä, ja
juuri niiden tähden luutnantti Haakuna tahtoo naida minut.
IHAKSINEN (miettien). Kylläpä niin taitaa olla.
ANNA. Ihaksinen, te lupaatte siis auttaa minua?
IHAKSINEN. Niin, ihan vissisti; (itsekseen) mutta kyllä Porin ensin
täytyy saada saatavansa!
ANNA. Mutta mitä on tekeminen, pois päästäksemme?
IHAKSINEN. Niin, mamseli Anna panee joitakuita vanhoja vaatteita
päällensä, ja tapaa minut alhaalla portissa, juuri kun kello lyöpi
kymmenen! kyllä minä pidän huolta eteenpäinkin.
ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Ei, sitä minä teen! (häviää perä-ovesta).
ANNA (puristaa Ihaksisen kättä). Te olette minun ainoa, oikea ystäväni.
IHAKSINEN. Elkää nyt siitä haastakaa, vaan menkää sisään herrasväen luo
ja elkää huoliko mistään, minä menen peittoon niin kauaksi.
ANNA. Kello kymmenen siis, ja varjelkoon Jumala meitä! (kiirehtii ulos
perä-ovesta).
KUUDES KOHTAUS.
IHAKSINEN (yksinään). Vai niin Pori; hänellä on sellaiset mietteet.
Ystävänsä laittaa hän kapakkaan heistä päästäksensä; ja mamseli Annan
tahtoo hän naittaa tuommoiselle vaalealle toukalle. Ennen oli Pori
kiukukkainen kyllä välisti, mutta sydämetön hän ei ollut; nuo kirotut
rahat ovat vietelleet hänet pettämään toveriansa ja kiristämään hengen
pois tyttäreltänsä. Jos rahat saataisi häneltä pois, niin voisi hän
ehkä vielä kerran muuttua ihmiseksi, mutta nyt — minä tunnen Porin, kun
hän on saanut jotain päähänsä, niin se siinä pysyy ikäänkuin vuori;
vaan hän ei saa tehdä mamseli Annaa onnettomaksi. (Innolla.) Ei, ei
ollenkaan; vaikka uskaltaisin henkeni, niin se ei saa tapahtua! Monta
kummallista ajatusta tulee päähäni, en tiedä mitenkä on, vaan veri
juoksee päähäni ja sormet polttavat kuin tuli — — — Ts! kuulen jonkun
kävelevän, se on Pori, joka tulee — — — Kavahda, Pori! (menee toiseen
suojaan oikeasta ovesta).
SEITSEMÄS KOHTAUS
Pori (perältä; kantaa nahka-kontin kädessänsä, kohta hänen
perästänsä Juhana). Ihaksinen (ovessa oikealla kädellä).
PORI. Kas niin, alkaa pimetä, ei ole mitään aikaa menettää.
JUHANA (perältä; kantaa kaksi sytytettyä kynttilää, jotka hän panee
pöydälle). Armollinen rouva kysyy, käskeekö herra arkitehti jotain?
PORI (irvistäen itsekseen). Hm! (ääneensä). Ei, paljon kiitoksia, en
voi oikein hyvin, rupean kohta makaamaan (palvelija menee). Paikalla
työhön! (istuikse pöytään). Oli hyvä että muistin tämän vanhan
nahkakontin. (Ottaa ylös raha-tukun.) Ah! ne oikein tarttuvat sormihini
kiinni, on vaikea todella jättää ne (panee setelit kontin pohjaan). Kas
tässä muutamia vanhoja vaatteita (ottaa taskustansa vaate-räpäleitä,
jotka hän panee setelien päälle konttiin), pelkkiä räpäleitä,
oivallisia kerjääjälle (nousee ylös, menee kaappiin ja ottaa sieltä
muutaman leipä-palan, jonka panee konttiin vaatteiden päälle). Sitte
nämä leipä-palaiset, laupeuden lahjoja (panee kontin kiinni). Kas niin,
nyt on kaikki valmiina; ei kukaan voi aavistaakaan, että tässä
löytyy niin paljon rahaa — — — Ah, todella, minun täytyy ilmoittaa
armolliselle rouvalle minun lähtöni ja kiittää hyvästä asunnostani,
muuten voisi hän muka luulla minun karanneen tieheni rahoineni
päivineni, ja kuinka sitte kävisi sukulaisuuden kanssa. Enkä minä
juuri voi heittää tyttö-raukkaa ilman mitäkään (panee kontin tuolille
taaksensa, istuikse pöytään ja kirjoittaa).
(Ihaksinen tulee oikealta kädeltä, kengät kädessä; hän hiipii
hiljakseen yli teaterin sille tuolille, missä kontti on, ja tarttuu
siihen kiinni. Pori liikahtaikse, Ihaksinen jättää vilkkaasti
saaliinsa ja kömpii alas tuolin taakse.)
PORI. Mikä kummallinen tuska minua vaivaa; siis joutuisasti, minun
täytyy kiirehtiä! (kirjottaa vielä).
(Ihaksinen pistää kätensä konttiin, ottaa setelit, pistää ne
taskuunsa, hiipii sitte perälle, panne kengät jalkahansa ja avaa
perä-oven ikäänkuin olisi ulkoa tuleva.)
PORI (joka sill'aikaa on pannut kirjeen sinetillä kiinni). Kas niin
(kääntäikse vilkkaasti ympäri kuultuansa ovea avattavan). Ken siellä on?
IHAKSINEN (tavallisessa äänessä, vaan kuitenkin näyttävä sitä riitaa,
joka hänen sydämessänsä taistelee). Oh, minä vaan, rakas appiseni,
minusta oli hyvin ikävä kapakassa ja sen vuoksi tulin tänne.
PORI (tarttuu pikaisesti konttiin). Mitä sinä tahdot?
IHAKSINEN. Kuulkaapa nyt, Pori! minä olen ikäänkuin saanut ajatuksen
päähäni; he ovat oikeat juopot nuo toverit siellä alhaalla, niin Jumala
ties lieneeköhän rahojen jakaminen ihan hyvää.
PORI. Todella, luuletkohan sitä.
IHAKSINEN. Niin kyllä, Pori, eikä siitä tulekaan niin paljon joka
osalle, mutta jos sitä vastoin ottaisimme puolet molemmat, niin
voisimme elää iloisia päiviä aina.
PORI (itsekseen). Kuinka on hänestä pääseminen! (ääneensä) Ha, ha, ha!
ei sinulla olekaan niin väärin siinä asiassa, ei ollenkaan; kuulepas
Ihaksinen, tule huomisaamuna varhain luokseni, niin ja'amme rahat
keskenämme.
IHAKSINEN. Kyllä; oletko semmoinen?
PORI. Mitä sanot?
IHAKSINEN. Että kyllä ymmärrän asian, sinä matkustat tiehesi ja petät
minut yhtähyvin kuin nuo toisetkin.
PORI. Ha!
IHAKSINEN. Sinä olet vietellyt meidät kaikki työstämme pois ja tehnyt
meidät kuleksijoiksi, olet saattanut meidät uskomaan, että kaikilla
ihmisillä pitäisi olla yhtä verran, ja kuitenkin tahdot, näet, vähemmin
kuin joku muu jakaa omaisuuttasi. Hyi hitto, mimmoinen katala mies sinä
olet, Pori!
PORI (kiivaasti, menee oikealle puolelle teateria). Mitä minun on
kanssasi tekemistä! tahdotko että huudan tänne ihmisiä, jotka viskaavat
sinut ulos?
IHAKSINEN. Noh, koska sanot sydämesi ajatukset, niin sanon minäkin
minun. Minä en huoli noista rahoistasi, kyllä me voimme elää
ilman niitäkin, mutta Pori ei saa pakoittaa mamseli Annaa naimaan
luutnanttia; Pori ei saa tappaa omaa tytärtänsä!
PORI (samalla tavoin). Se ei ole sinun asiasi, sanon minä.
IHAKSINEN. Jos Pori tahtoo heittää naimiset sillensä, niin ei Porin
tarvitse koskaan enempää kuulla sanaakaan minulta eikä tovereiltakaan,
ja saapi itse hoitaa rahojansa, miten vaan lystää.
PORI. Aha, tahdotko opettaa minua lakia tuntemaan, lurjus!
IHAKSINEN (kovimmassa jänteyksessä) Kavata itseäsi, Pori! monen
ankeriaan olen nähnyt liukastelevan yhtä hyvästi kuin sinunkin, mutta
niiden nahka on kuitenkin viimisillään riippunut aidan seipäässä.
PORI (raivossaan). Mene tiehesi tahi — — —
IHAKSINEN (ottaa setelit ja pitää ne selkänsä takana). Wiimisen
kerran Pori, vapautatteko tyttärenne tahi ei?
PORI (entisillään). En.
IHAKSINEN (joka hiljakseen on astunut pöydälle, panee setelit
kynttilä-tuleen, ne syttyvät tuleen. Haastaa hyvin harvaan). Vai niin,
Pori ei tahdo (nostaa palavat paperit ilmaan). No, luokaa silmänne
tänne! nytpä Pori taitaa heretä häntä onnettomaksi tekemästä! (viskaa
palavat paperi-palaiset Porin jalkoihin).
PORI. Mitä tää on? (nyhtää vaatteet kontistansa ja huutaa
pelästyksissään, kun ei löydä rahojansa). Ah! minun rahani!
(viskaiksen paperien yli, jotka samassa hiiltyvät). Minun rahani!
IHAKSINEN (kovin liikutettuna). Tuossa ne ovat, jaa! (astuu Porin
luokse). Pori! (vimmastuen, nähdessään Porin tuskaa). Mitä olen tehnyt?
(juoksee ulos perä-ovesta).
PORI (polvillaan, repii käsillänsä ympäri tuhkaa). Minun rahani!
(ryöpsähtää ylös). Ihaksinen? — — — minun rahani! (juoksee hänen
perästänsä).
(Muutama hetki hiljaa, sitte kuullaan huutoja ulko-puolella.)
KAHDEKSAS KOHTAUS.
Juhana (perältä). Sittemmin monta palvelijaa, jotka kulettavat
Ihaksisen kerallansa. Myöhemmin rouva Haakuna ja Emilo.
JUHANA. Hän on varas, sanon minä teille, hän on varmaankin ollut täällä
ennen varastamassa.
IHAKSINEN (pyrkii päästä irti). Laskekaa minua! — — — laskekaa minua!
minä eksyin, antakaa minun mennä! — — —
ROUVA HAAKUNA (perältä). Mikä jyskäminen täällä on?
JUHANA. Armollinen rouva, me olemme ottaneet tämän miehen kiinni
suuressa salissa, hän oli varmaan tullut tänne varastamaan!
ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Hän on!
EMILO. Taisipa olla monta varasta, sillä yksi ryöpsähti minun
sivutseni rappusissa.
ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Tuumani ovat onnistuneet!
YHDEKSÄS KOHTAUS. —
Anna (perältä). Rouva Haakuna. Emilo. Ihaksinen.
Juhana. Palvelijoita.
ANNA (tuntee Ihaksisen). Ah, Jumalani!
JUHANA. Käskeekö armollinen rouva hakemaan poliisia tänne?
ANNA (juoksee eteen). Ei, ei! minä tunnen hänet, hän on viaton.
ROUVA HAAKUNA (likistää kovasti Annan kättä). Te ette tunne häntä!
(palvelijoille). Antakaa oikeuden käydä käyntiänsä!
(Esirippu lankee.)
KOLMAS NÄYTÖS.
(Kaunis sali rouva Haakunan talossa. Kolme ovea perällä. Keskimäisestä
ovesta nähdään rääty kauneita ja valaistuita huoneita. Oikealla kädellä
pöytä pienellä soitto-kellolla ja kahdella kynttiläjalalla. Vasemmalla
puolella suuri tuoli.)
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Anna (puettuna morsiameksi istuu tuolissa; hänen näkönsä on
tuskallinen. Kukkais-vihko makaa lattialla hänen jalkojensa
vieressä.)
ANNA (nostaa päätänsä). Minä siis vielä elän, ja joka hetki, joka
huokaus viepi minua likemmäksi tuota hirmuista tuntia. Minä olen
huutanut ihmisien sääliväisyyttä avukseni, ja he ovat nauraneet minun
tuskalleni, minä olen rukoillut apua Jumalalta, mutta hän ei ole
kuullut rukouksiani. Kaikki apu on hävinnyt. Muutaman hetken kuluttua
on rikos muistella häntä, jota lemmin enemmän kuin omaa henkeäni. Mutta
minkätähden minä sitä vielä teen? Hänellä on toinen lemmitty, eikä
yksikään ajatus minuhun ole häirinyt hänen onneansa. Ah, enhän minä
pyytänyt häntä minua lempimään, minä vaan tahdoin itse olla vapaa, että
aina saisin miettiä hänestä, että saisin olla hänen, koko sielullani!
Ah, minun isäni! myös tämän onnen olet minulta ryöstänyt.
TOINEN KOHTAUS.
Rouva Haakuna (keskimäisestä ovesta). Anna.
ROUVA HAAKUNA. Vieraamme jo alkavat tulla; mutta minä näen vielä tuon
surullisen katsannon; saan sanoa teille, että marttyyrit eivät enään
ole muodissa, ja onnetonna olo teitä ei ensinkään kaunista.
ANNA. Säästäkää pilkkanne, rouvani! te olette nyt päässeet toivonne
perille, olkaa siis tyytyväinen.
ROUVA HAAKUNA (malttaen mieltänsä). Ah, te luulette siis että suurikin
onni kohtaa minua ottaessani muurarin tyttären perheeseni?
ANNA. Ei hänet, vaan hänen omaisuutensa.
ROUVA HAAKUNA. Mitä uskallatte sanoa?
ANNA. Ottakaa omaisuuteni! ottakaa! minä olen tuhat kertaa pyytänyt
teitä sitä ottamaan, mutta antakaa minulle vapauteni takaisin!
— — — antakaa minun lähteä täältä yhtä köyhänä kuin olin tänne
tullessanikin!
ROUVA HAAKUNA (kylmästi). Suurimmalla ilolla minä suostuisin teidän
anomukseen, mutta kun nyt enempää ei ole mahdollista, niin jättäkäämme
tämä puhe, joka on ilkeä meille molemmille! Pyyhkikää siis pois
kyyneleenne, tehkää näkönne iloiseksi, ja seuratkaa minua saliin,
sillä ennen vihkiäisiä tahdon minä esitellä teitä muutamille tuleville
sukulaisillenne.
ANNA (voimalla). Ei vielä, rouvani, te unohdatte ehdon, jonka olen
pannut suostumukseeni tähän naimiseen!
ROUVA HAAKUNA. Ah, pelkkä juoni, jota en tarvitsisi kokea, vaan
näyttääkseni teille että olemme toivonne täyttäneet, niin tietäkää,
että Emilo suurimmalla vaivalla onnistui päästää häntä arestista.
ANNA. Ja hän oli toki viaton.
ROUVA HAAKUNA. Sitä ei ole vielä todistettu. Mutta kaiketi on hän nyt
vapaa, ja vihkiäisien perästä saatte jossakussa sopivassa tilassa häntä
tavata.
ANNA (jyrkästi). Ei! Ihaksinen oli minun ainoa ystäväni, minun tähteni
oli hän valmis menettämään kaikki, ja minä en jätä tätä huonetta,
ennenkun olen nähnyt häntä.
ROUVA HAAKUNA. Se on mahdotonta. Aika jo on käsissä — — — pappi odottaa!
ANNA. Ei, ei, rouvani! — — — Vielä en ole teidän vallassanne, minä voin
vastata: ei, papinkin edessä.
ROUVA HAAKUNA (salatulla vihalla). Uppiniskainen lapsi, kaikissa
teille sitte täytyy myöntyä (menee pöydän luokse ja helisyttää kelloa.
Itsekseen.) Malta sinä!
(Anna vaipuu jällensä tuoliin ja nojaa päätänsä kättä vasten.)
KOLMAS KOHTAUS.
Juhana (oikealta puolelta, kirje kädessä). Anna. Rouva Haakuna.
JUHANA (hiljaa rouva Haakunalle). Armollinen rouva! tohtori Ahokas on
tullut takaisin.
ROUVA HAAKUNA. Ah!
JUHANA. Hän on ulkona.
ROUVA HAAKUNA. Mitä hän tahtoo?
JUHANA. Hän pyytää paikalla saada puhua mamseli Annan keralla.
ROUVA HAAKUNA. Ja mitä te olette vastanneet?
JUHANA. Armollisen rouvan käskyn mukaan, ett'eivät vallat ota vastaan
ketään.
ROUVA HAAKUNA. Hyvä — — — ja sitte?
JUHANA. Sitte hän tykkänään vimmastui ja juoksi kotihinsa, mutta
tuli paikalla takaisin tällä kirjeellä, jonka pyysi minun antamaan
mamselille.
ROUVA HAAKUNA. Anna tänne! (avaa kirjeen ja lukon) "Anna! minua
kielletään teitä tapaamasta, se ei voi suinkaan olla teidän
suostumuksellanne. Minä rukoilen, sallikaa minun heti tulla teidän
puheillenne hetkeksi! Ahokas." (Itsekseen.) Kuin rohkea! — — —
(Juhanalle.) Sano tohtorille että mamseli on saanut kirjeen, ja että
hän huomenna antaa vastauksen.
JUHANA. Hyvä, armollinen rouva! (aikoo lähteä).
ROUVA HAAKUNA. Vielä sana! Onko muurarinsälli ulkona?
JUHANA. On.
ROUVA HAAKUNA. Anna hänen tulla sisään!
(Palvelija menee oikealle.)
ROUVA HAAKUNA (Annalle). Olen käskenyt Ihaksisen tänne tulemaan,
ja näytteeksi että luotan sinuhun, jätän minä teidät yksinään;
viidentoista minutin kuluttua tulen sinua hakemaan.
(Menee perältä.)
NELJÄS KOHTAUS.
Ihaksinen (oikealta puolelta). Anna.
IHAKSINEN (seisahtuu ovessa ja katselee ympärinsä). Missä olen? (huomaa
Annan ja ryöpsähtää hänen luokseen). Mamseli Anna! (ottaa Annan kädet
käsihinsä) Tekö se olette? todellako te?
ANNA (heittäikse hänen syliinsä). Hyvä Ihaksinen.
IHAKSINEN (itkien). Herra Jumala, no vihdoin olen saanut nähdä
mamselia! pimeässä arestissa en minä ole tehnyt muuta kuin muistellut
teitä, ja se on ollutkin ainoa turvani.
ANNA. Ihaksinen on siis kärsinyt paljon?
IHAKSINEN. Oh, ei niin varsin paljo juuri, sillä näettehän mamseli
Anna! kun ollaan kahden kesken Jumalan ja omantuntonsa kanssa, niin
saamme toisia ajatuksia, ja kun rupesin miettimään, kuinka olen elänyt
tähän saakka, niin — — — mutta kaikki voipi vielä parantua, jos vaan
— — — (katselee ympärinsä) mutta missä Pori on?
ANNA. Kolme viikkoa taaksepäin, samana iltana jolloin Ihaksista vietiin
arestiin, matkusti isäni pois keltäkään jää-hyväisiä ottamatta.
IHAKSINEN (pelästyen). Matkustiko pois? ei, ei se ole mahdollista
— — — hän oli niin vimmapäinen, niin tuskallinen, hän ei voinut
matkustaa tiehensä!
ANNA. Hän jätti jälkeensä kirjeen Haakuna-rouvalle, jossa hän ilmoitti
matkastansa ja samassa myös päätti onneni.
IHAKSINEN. Onnenneko! mitä — — — mitä sillä tarkoitatte?
ANNA. Ihaksinen sitte ei tiedä, että tänäpäivänä on minun hääni?
IHAKSINEN (vimmassa). Häät! teidän häänne? ja kenenkä kanssa?
ANNA. Luutnantti Haakunan kanssa.
IHAKSINEN (entisillään). Ei, ei! se on mahdotonta! rahojannehan hän
tahtoi, mutta nyt ei teillä ole mitään, ei penniäkään.
ANNA. Ihaksinen! minä en ymmärrä teitä?
IHAKSINEN (hiljaa). Ettekö tiedä rahojen loppuneen, minun ne
hävittäneen?
ANNA. Mitä sanotte?
IHAKSINEN. Nähdessäni surunne, tuskanne, tulin hurjapäiseksi, en
tietänyt mitä tein, ja silloin poltin kaikki rahat tuhkaksi.
ANNA. Oi hirmuista!
IHAKSINEN. Se oli pahasti tehty, minä tunnustan, ja minulla onkin
ollut monta katkeraa hetkeä siitä, mutta minä ajattelin: kunhan te
vaan tulisitte onnelliseksi, niin käyköön minulle kuinka tahansa. Vaan
tuumani eivät ole onnistuneet, näen minä.
ANNA. Ja isäni! eikö hän tiedä mitään?
IHAKSINEN (vähän mietittyä). Ah! kaikki toivo ei ole vielä hävinnyt!
te ette vielä ole naitu, minä tunnustan kaikki armolliselle rouvalle,
minä sanon ett'ei teillä ole penniäkään enää ja te tulette autetuksi!
(tahtoo juosta ulos).
ANNA (vetää hänet takaisin). Mutta Ihaksinen ei saa sanoa olevansa
rahojen hävittäjä; mutta panevat teidät taas arestiin.
IHAKSINEN. No mitäpäs siitä! — — — ah, todella, mitenkä sitte kävisi
teille; — — — ei, ei, minä en sitä tee, minä vaan — — —
VIIDES KOHTAUS.
Rouva Haakuna (perältä). Anna. Ihaksinen.
ROUVA HAAKUNA. Nyt, Anna lintuseni, on aika lähteä, sinua odottavat.
ANNA. Suokaa armosta vielä silmänräpäys!
IHAKSINEN (kovasti sydämessänsä taistellen). Katsokaapas armollinen
rouva, on sillä tavoin että — — — tästä naimisesta ei taida tulla
mitään.
ROUVA HAAKUNA (luopi silmänsä ylen-katseellisesti häneen. Annalle).
Tule nyt!
ANNA (tuskassa). Minä en voi.
ROUVA HAAKUNA. Onko sama vimma tarttunut teihin, tahi oletteko
unhottaneet — — —
IHAKSINEN (entisillään). Mutta jos hänellä nyt ei mitään ole, jos on
taas tullut köyhäksi kuin kirkon-rotta, niin tahtooko teidän armonne
kuitenkin naittaa hänet pojallenne?
ROUVA HAAKUNA (irvistäen itsekseen). Tuo raukka luulee osaavansa pettää
minua.
IHAKSINEN. Katsokaa armollinen rouva, nyt on temppu kuitenkin
semmoinen, ja sentähden minä luulen teillä ei enempää olevan hyötyä
meitä kauemmin pidättää.
ROUVA HAAKUNA. Saattekin mennä koska vaan tahdotte, ja teitä taas,
Anna, käsken muistamaan nämät sanat: "Järkähtämätön tahtoni,
käskyni tyttärelleni on, että tämä naiminen tapahtuu ennen minun
palaamistani."
ANNA. Anna hyvä Jumala voimia!
IHAKSINEN. Mutta mamselilla on myös isä taivaassa, ja tällä on toiset
tuumat. Muistakaa armollinen rouva! että kerran saatte tehdä tiliä
Hänelle, ja jos työt silloin katsotaan kehnoiksi, niin hän, totta
Jumal'avita, ei kysy kuinka vanha aatelis-suku on, tahi kuinka monta
leiviskää raha-arkku painaa!
ROUVA HAAKUNA (kiivaasti Annalle). Tämä on siis kiitoksenne siitä että
noudatin teidän tahtoanne? mutta kavattakaa! (Ihaksiselle). Te voitte
vielä kerran nähdä vankeuden porttien avautuvan teille! (menee perälle).
ANNA (estää häntä). Ei! te ette saa mennä! minä...
KUUDES KOHTAUS.
Juhana (perältä). Anna. Ihaksinen. Rouva Haakuna.
JUHANA. Armollinen rouva, vieraat ovat tulleet.
ROUVA HAAKUNA (Annalle). Päätä nyt! tuletko minun kerälläni heti,
tahikka — — —
IHAKSINEN (kovimmassa tuskassa). Elkää menkö, mamseli Anna! tämä on
vaan paula, hirmuinen petos!...
ANNA. Ei, Ihaksinen, minun täytyy nyt lähteä; kaikki enempää
vastusteleminen on nyt turhaa. (Rouva Haakunalle). Minä tulen
kerallanne.
ROUVA HAAKUNA (riemuiten). No viimeinki! (Hän vetää Annan kerallansa,
he häviävät keskimäisestä ovesta).
JUHANA (itsekseen). Tohtori kiusaa minua lemmon tavalla saadaksensa
tietää mitä täällä tapahtuu; kyllä rouva on kieltänyt meitä siitä
haastamasta, mutta jos minä niin vähällä voin olla hänelle mieliksi,
niin — — — (kiirehtii ulos oikealta puolelta).
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Ihaksinen. Sitten Pori.
IHAKSINEN (joka Juhanan puhuessa on seisnut hiljaan miettien).
Laupias Jumala! onko siis kaikki toivo lopussa, enkö mitään voi tehdä
häntä auttaakseni? — — — ei vähintäkään? Herra Jumala! auta häntä
Sinä! — — — minä rupeen toiseksi ihmiseksi, — — — minä mielelläni
tahdon kärsiä kaikkia, mitä tahansa, mutta auta häntä!
PORI (tulee sisään oikealta puolelta, seisahtuu ja katselee ympärinsä,
tirkistävillä silmillä; kiljaisee viimein innolla). Rikas! Ha, ha,
ha! — — — (kauhistuksella.) Köyhä! Hu!
IHAKSINEN (kääntäikse huudolla). Pori!
PORI (vaipuu tuoliin). Ah!
IHAKSINEN (liikahtaikse ikäänkuin pois juostaksensa, mutta malttaa
samassa). Pori! (ryömii polvillaan hänen luoksensa). Herra Jumala,
Pori! (Pori katselee häntä tirkistävillä silmillä).
IHAKSINEN (rukoillen). Rakas Pori, olettehan kovin minuhun suuttuneet?
PORI (itsekseen). Tässä, juuri tässä hitto ne vei.
IHAKSINEN. Rahat, setelit, jotka minä poltin.
PORI (himolla). Rahaa! rahaa!
IHAKSINEN. Suokaa anteeksi rakas Pori! minä rukoilen tuhannesti. Olen
useasti katunut pahaa tekoani. Mutta Pori on niin oudon näköinen; missä
Pori on ollut nämät kolme viikkoa?
PORI. Tiedätkö mikä helvetti on? minä nyt sen tiedän, minä; siellä on
rahaa, näets (sopottaen) paljon rahaa, mutta kun niitä tahtoo ottaa,
niin ne polttavat sormia.
IHAKSINEN. Pori! Pori! elkää siitä nyt huoliko! malttakaa mieltänne!
Pori ei tiedä mitä he siellä tekevät, he tahtovat kiristää hengen
pois omalta lapseltanne. Tulkaa, Pori, joutukaam'! ehk'ei vielä ole
myöhäistä.
PORI (ryöpsähtää ylös). Hist! puhu hiljaa! etkö näe tuota mustaa
haamua tuolla? — — — se on varas, hän tavoittaa rahojani; etkö näe?
Ha, ha, ha! hän poltti itsensä! — — — olipa vaan tulta ja tuhkaa.
IHAKSINEN (pelästyneenä). Onko Pori kipeä? — — — te oikein minua
säikäytätte.
PORI. Tiedätkö kuinka paljon rahaa minulla on? (pistää käden
taskuunsa). Pelkkiä tukaattia, vaan puhdasta kultaa, (malttaa
yht'äkkiä). Ha! ehkä sinäkin tulet niitä minulta ottamaan? elä tule
tänne! mene pois, sanon minä!
IHAKSINEN. Laupias Jumala! hän on tullut vähämieliseksi.
KAHDEKSAS KOHTAUS.
Ahokas. Anna. Emilo (perältä). Ihaksinen. Pori.
AHOKAS (kantaa Annan pyörtyneenä sylissänsä, innolla). Ei, sanon minä!
tämä naiminen ei saa tapahtua! (panee Annan lepotuoliin). Ensin täytyy
minun hänen omilta huuliltansa kuulla hänen suostumuksensa.
EMILO (raivossa). Mitä te teette, herraseni! luuletteko meidän elävän
laittomassa kansakunnassa; kuka on antanut teille oikeutta tunkeuda
vieraasen taloon ja temmaista morsiamen sulhaiseltansa sinä hetkenä kun
pappi on valmis alottamaan vihkiäiset.
AHOKAS. Sitäkö vielä kysytte! te jotka olette salanneet minun kirjeeni
häneltä; — — — te jotka olette kieltäneet palvelijanne minua sisään
laskemasta; — — — ah! minä olisin uskaltanut mitä tahansa, häntä
pelastaakseni teidän kynsistänne! — katselkaat näitä vaaleita,
laihtuneita kasvoja, ja sanokaa sitte, ett'ette ole tuhansilla
vaivoilla pakoittaneet häntä tähän julmaan tilaan.
YHDEKSÄS KOHTAUS.
Rouva Haakuna. Häävieraita (perältä). Entiset.
ROUVA HAAKUNA (vieraille). Suokaa anteeksi, hyvät vallat! se oli vaan
vähäinen kipu, joka oppineen tohtorimme hoidolla kohta paranee.
(Vieraat vetäytyvät takaisin.)
ROUVA HAAKUNA (ryöpsähtää huoneesen). Katala! (hoksaa Porin). Ah! te
täällä! (tarttuu hänen käteensä). Te näette mitä täällä tapahtuu,
tyttärenne kieltäytyy noudattamasta teidän tahtoanne, kuuletteko,
teidän tahtoanne!
IHAKSINEN (on mennyt Annan luo, joka vähitellen tointuu pyöreyksestään;
hän panee kätensä Annan päähän sanoen:) Lapsi rukka.
EMILO. Käskekää häntä! pakoittakaa häntä!
ROUVA HAAKUNA. Käyttäkää isällinen kurinne!
(Pori tirkistää heihin molempiin).
ROUVA HAAKUNA. Mikä teitä vaivaa? miksikä minua tuolla tavalla
katselette? vastatkaa edes!
ANNA (väristen). Minun isäni!
EMILO. Ettekö tiedä täällä häitä pidettävän, tyttärenne häitä?
PORI. Häitä! — — — vai niin; no, sitte minun täytyy antaa morsian-lahja
(ottaa pieniä kiviä taskustansa ja panee ne Emilon käteen). Kas tuossa.
EMILO. Mitä tämä merkitsee?
PORI. Oh, minulla on vielä paljon enemmän, vaan sitä ette nyt tällä
kertaa saa; ei, täytyy olla säästäväinen.
ROUVA HAAKUNA. Pori, mikä pilkka tämä on?
PORI (ottaa hänen kädestänsä kiinni). Oletteko köyhä? tiedättekö mitä
on tekeminen köyhäksi tultua? Niin, silloin täytyy lähteä etäälle, pois
etäälle, pimeään metsään, ja kaivaa hyvin syvästi multaan. Katselkaa
käsiäni, ne ovat tukkunaan kuluneet pelkästä kaivamisesta; siellä on
paljo kultaa, tiedättekö? vaan minä en saanut mitään, sillä yhä oli
toinen minun edessäni; yks, kaks, kolme, ja sitte hän vei kaikki. Ha,
ha, ha! vaan ei se mitään tee, me alotamme huomenna uudestaan.
AHOKAS (syvästi liikutettuna), Tuo onnetoin on kadottanut järkensä.
ANNA (peittää pään käsihinsä). Ah, Jumalani!
ROUVA HAAKUNA (huudahtaa). Ha! — — — (malttaa mieltänsä paikalla,
raivossa). Se ei ole kuuna päivänä totta! täm' on tehty liitto minua
pettääksensä (heiluttaa Porin kättä). Pori! missä setelit ovat? ne
ovat teidän tallessa, minä sen kyllä tiedän, mutta mihinkä te olette
ne piilottaneet?
PORI (kohottaa itseänsä ja tirkistää häneen). Haha! nytpä minä oikein
muistankin; te ne minulta otittenkin, te ne minulta varastitte! minun
rahani! ha, ha, ha! (kauhistuttavalla tuskalla). Minun rahani! (vaipuu
tuoliin).
IHAKSINEN (rouva Haakunalle). No; sanoinhan minä teille hänen
kadottaneen rikkautensa, mutta te ette uskoneet minua.
ROUVA HAAKUNA (kovimmassa raivossa). Ah! kaikki toivot ovat siis
hävinneet!
EMILO. Me emme ainoastaan ole köyhtyneet, meidän sukumme kunniaa on
myös pilkattu; se on teidän vikanne, äitini!
ROUVA HAAKUNA (vetää sormuksen Emilon kädestä ja viskaa sen Annan
jalkoihin). Kas tuossa! (ryöpsähtää ulos peräovesta).
EMILO (irvistäen Ahokkaalle). Saan teille toivottaa onnea, herra
tohtori! (menee peräovesta).
KYMMENES KOHTAUS.
Pori. Anna. Ahokas. Ihaksinen.
ANNA (kiirehtii Porin luokse). Isäni! isäni!
AHOKAS. Kaikki mitä lääkintö-tiede ja kaikkein hellin sydämellisyys
mahtavat — käytämme, häntä parantaaksemme; rohkaiskaa siis mieltänne,
Anna! antakaa muistin menneestä ajasta hävitä surullisena unena ja
toivokaa kaikki Jumalalta ja tulevasta ajasta.
ANNA (ojentaa hänelle kätensä). Ahokas?
AHOKAS. O, Annani! nyt vasta voin minä sanoa kuinka paljon minä lemmin
sinua, nyt uskallan sinulta itseltäsi pyytää tämän käden, jonka
omistaminen tekisi minut onnellisimmaksi maailmassa.
ANNA. Mutta minä olen niin köyhä, Ahokas, minulla ei ole nytkään
enempää, kuin sinun minua hoitaessa katalassa luhti-kamarissa.
AHOKAS (likistää hänet syliinsä). Rikkaana tahi köyhänä, ylhäisenä
tahi alhaisena, olet sinä ainiaan sydämelleni yhtä kallis.
IHAKSINEN (itsekseen, painaa kätensä silmiä vasten). Älä ole mikään
raukka, Ihaksinen! kuinka hän olisi voinut sinua lempiä. (Ääneensä).
Kuulkaa, herra tohtori, minä aion huomenna jälleen ryhtyä työhön, ja
luvatkaa hoitaa rahat, jotka työstäni saan Porille, minä en voi maksaa
hänelle, minkä hän minun kauttani hävitti, mutta jos hän kerran saapi
järkensä takaisin, niin tahdon minä, että hänellä kuitenkin on joku
markka elääksensä.
(Ahokas puristaa hänen kättänsä.)
JOKI (ojentaa käsiänsä ulos, innolla). Rikas! (antaa käsiensä langeta
tuskalla). Köyhä!
IHAKSINEN. Niin maailma luulee niinkuin hänkin, että rikkaudessa on
kaikki ilo ja onni, ja köyhyydessä vaan surua, vaivaa ja tuskaa; mutta
ken on sovinnossa Hänen kanssaan siellä ylhäällä, hänellä lie toki
tässä (panee kätensä rintaan) paras rikkaus.
(Esirippu lankee.)
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73598 ***